Footlogix hoitosarja
Käytän jalkojenhoidossa Footlogix nimistä jalkojenhoitosarjaa sekä myyn sitä asiakkaille.
Kerron seuraavaksi miksi olen päätynyt käyttämään tätä merkkiä.
Jalkojen ihoa täytyy rasvata säännöllisesti ja silloin tietysti kannattaa valita mahdollisimman hyvä tuote tähän.
Jalkapohjassa on paksu iho, jonka läpi voide pitäisi saada kulkeutumaan. Valitettavasti suurin osa tavallisista rasvoista jää ihon pinnalle, eikä näin pääse vaikuttamaan ihon kuntoon.
Footlogix-sarjassa käytetään Dermal Infusion Teknologiaa, jonka avulla
vaikuttavat aineet saadaan kulkeutumaan tehokkaasti kaikkiin ihon kerroksiin.
Voidetta on miellyttävä käyttää, sillä vaahto imeytyy iholle nopeasti,
eikä jätä ihoa rasvaiseksi.
Tämän lisäksi se on erittäin tehokas ja kosteuttaa hyvin kuivaa ihoa. Siitä
löytyy myös ihoa hoitavia ainesosia mm. antibakteerista Sprilaneenia, joka on hyvä sieni- iholle. Tuotteet sopivat kaikille, myös diabeetikoille.
Footlogix-sarjasta löytyy 11 erilaista voidetta mm. kuivalle, ärsyyntyneelle, hilseilevälle ja sieni-iholle, paleleville sekä hikoileville jaloille. Eli jokaiselle löytyy oma sopiva voide. Voide on myös hyvin riittoisa, 125 ml jälleenmyyntipakkaus kestää n. 2 kuukautta päivittäisessä käytössä. Ja mikä parasta, tuote on niin tehokas, ettei sen käyttäminen päivittäin ole välttämätöntä!

